Pohjanpunaherukka, pakaste, kotimainen 1. laatu Lapista
Pohjanpunaherukkaa suoraan luonnonkauniista ja puhtaasta Itä-Lapista suoraan kotiovellesi.
Pakastettu punaherukka kerätään tuoreena, jäädytetään, vakuumoidaan ja pakataan käyttöösi 500g pakkauksiin.
Vitamiinipitoista kotimaista pakastettua punaherukkaa voi käyttää monipuolisesti esimerkiksi kakuissa, muijin konditoria- ja leipomotuotteisiin, ruokalistan reseptiikkaan tai vaikkapa drinkkien ja cocktailien raaka-aineena!
Punaherukkaresepteillä valmistetut annokset ja jälkiruuat ovat todellinen mahdollisuus erottua lautasella ja asiakaselämysten tarjonnassa.
Asiakaspalautetta:
”Tilaus tuli tänään. Kaikki oli, kuten piti! On ihanaa, että tietää tuotteiden alkuperän. Laatukin on erinomainen. Täysin toista kuin pitkään kaupan pakastimessa viruneet, vähän jo kuivuneetkin marjat” – Minna -
“Mukavan henkilökohtaista ja viestintää ja palvelua” -Tiina-
“On muuten laaturaaka-aineet saatavilla: tuoksu, rakenne ja kaikki oli aivan bueno tilaamissani kuusenkerkissä” -Noora-
“Äsken tuli lähetys minulle kotiin toimitettuna sovitun mukaisesti. Soittivat eilen saapuvasta lähetyksestä noin suunnilleen tietyllä aikavälillä ja tänään vielä soitti kuljettaja vähän ennen tuontia. Kaikki toimii siis erittäin hyvin ostosta toimitukseen! Kiitos teille erittäin hyvästä asiakaspalvelusta. Juuri näitä tuoreita (pakastettuja) kuusenkerkkiä olin etsinyt. Joistain kaupoista saa kuivattuja ja jauhetta, mutta sei ei ole sama asia.” -Pirjo-
Ohjeet ja lisätiedot punaherukan tilaukseen:
Verkkokaupastamme saatava pakastettu punaherukka kerätään tuoreena Lapin kairoilta. Pakkauskoko 500g
Myyntiyksikkö on 1 kg. Minimitilauserämme on 10 kg. Punaherukan kilohinta on 11,40e/kg ja hinta sisältää jo valmiiksi pakastekuljetuksen rahdin koko Suomessa
Lisää tuote ostoskoriin ja aseta määräksi vähintään 10, voit koostaa tilauksesi 10 kg eri marjoista.
Toimitamme tilaamasi punaherukat suoraan kotiovellesi. Et tarvitse tiliä tai tukkukorttia. Voit tilata tuotteitamme yritys- tai yksityisasiakkaana
Pohjoisesta Luonnosta Oy on Suomalaisen työn liiton yhteiskunnallinen yritys. Kaikki marjamme kerätään 100% kestävästi ja luontoarvoja kunnioittaen. Käytämme keruuseen ainoastaan omia poimijoitamme (emme ulkomaista halpatyövoimaa) ja maksamme poiminnasta eettisesti kestävän ja reilun korvauksen, jolla voi aidosti tulla toimeen
Hinnat sisältävät voimassaolevan arvonlisäveron
HUOM! Jos tilauseräsi on 100 kg tai enemmän, myönnämme toimituserästä 20% alennusehdon (tee tilaus: myynti@pohjoisestaluonnosta.fi)
Yritysasiakkaanamme saat meiltä käyttöösi oman yrityksesi markkinointiin poimijoiden tarinoita.