Kuule pohjoisen kutsu
Me yhdistetään se, mikä kuului luontoon ennen, siihen mikä kuuluu luontoon nyt.
Me vastataan siihen kipuiluun, jota moderni ihminen tuntee, kun entisaikojen tiedot ja taidot katoavat, ja tuntuu mahdottomalta elää luonnonläheistä, yksinkertaisempaa elämää.
Pohjoisesta luonnosta on inarinsaamelainen perheyritys, jonka toiminta-alue kattaa Itä-Lapin alueen. Fyysisesti paikannumme kartalla tällä hetkellä Pelkosenniemelle.
Palvelumme:
Metsäpalvelut
Verkko kimaltaa auringonvalossa. Siitä tippuu hopeisia, säihkyviä pisaroita nostettaessa ylös. Jos arki voisi aina olla tälläistä, ei elämässä olisi mitään vikaa. Olen haavaillut siitä, että haistaisin lumen ja kuulisin kun kevätjäät lähtevät. Olisi hienoa herätä yöllä lumen tuoksuun tai jään ääneen sen haljetessa ja alkaessa liikkua.
Keitä olemme?
Tiia Muotkavaara
Mie tulin Lappiin vauhtimutkalle vuonna 2016, löysin ensin luontoalan ja sitten Mikan, ja täällä sitä ollaan edelleen, samalla vauhtimutkalla.
Asuin aikoinaan useamman vuoden Berliinissä ja aattelin että siitä tulee mulle koti, mutta toisin kävi. Kun tulin Lappiin, mun luontoyhteyskokemus alkoi laajeta eläimistä koskemaan koko luontoa. Sit kun pahimmat junantuomahöyryt oli päästelty, opinki sitten melko pian tavoille, tutustuin yhteisöllisyyteen, poronhoitoon, käsityökulttuuriin, luonnonraaka-aineisiin, metsästykseen ja kalastukseen, ja nyt opetan näitä taitoja myös muille.
Meidän perhe elää luonnonkierron mukaista elämäntapaa joka päivä, kaikessa tekemisessä. Mikalle nää asiat on aina olleet itsestäänselviä, mä tuun riittävän ulkopuolelta että tiedän, että ne ei ole itsestäänselviä. Mä en oo syntynyt tähän elämäntapaan, ja siksi osaan selittää sitä.
Mulla on aina ollut hirvittävän voimakas oikeudentunto, ja mitä enemmän näen epäkohtia luonnon ja ihmisten hyväksikäytössä, sitä enemmän yritän muuttaa asioita. Ja siitä tässä yrityksessä on pohjimmiltaan mulle kyse.
Meidän toiminnassa:
raaka-aineet ovat aina jäljitettävissä, ja meille raaka-aineita toimittaa paikalliset, ei halpatyövoima
paikallisuus ja käsityö menee halpuuden edelle
lupa maan- ja fasiliteettien käyttöön kysytään aina
luonto ei oo kulissi, vaan me eletään ja tehdään töitä osana sitä, niin hyvässä kuin pahassa
Me opetetaan, ylläpidetään ja elvytetään historiaa, mutta samalla tehdään töitä luonnon kestävän käytön eteen myös modernein työkaluin. Me ei myydä luontoa. Me opetetaan elämään sen kanssa.
Mika Muotkavaara
Mie olen inarinsaamelainen ja oon eläny tätä elämää koko ikäni. Varmaan 9-vuotiaana käyny ekan kerran yksinään kalassa. Luonto ei ole mulle paikka, johon mennään, vaan se on ympäristö, jossa ollaan kotona. Mulla on ADHD ja metsä on aina ollut mulle paikka, missä asiat tuntuu yksinkertaisemmilta, hälinä aivoista häviää kun pääsee keskittymään perustarpeisiin: ruokaan, suojaan ja lämpöön.
Metsästys, kalastus, poronhoito, käsityö ja luonnon rytmien seuraaminen eivät ole harrastuksia, vaan taitoja, joiden varaan elämä on rakentunut sukupolvien ajan. Meillä ei ole omia poroja enää, mutta isovanhemmilla oli vielä oma poromerkki.
Mulle moni asia, jota nykyään opetetaan kursseilla tai kirjoissa, on ollut aina itsestäänselvää. Vasta aikuisena mie olen alkanut ymmärtää, ettei se ole kaikille niin. Että nämä tiedot ja taidot eivät siirry itsestään, ellei joku pidä niistä huolta ja vie niitä etteenpäin.
Metsässä oleminen on mulle myös vastapaino ja tapa pysyä kasassa. Se on paikka, jossa asiat asettuvat mittasuhteisiin. Siellä ei voi kiirehtiä eikä esittää mitään. Luonto palauttaa nopeasti maanpinnalle, jos sitä ei kunnioita.
Tässä yrityksessä minun rooli on huolehtia siitä, että asioita tehdään samoin kuin niitä tehdään vapaa-ajallakin, että kaikki perustuu todelliseen osaamiseen, kokemukseen ja vastuuseen. Me ei näytellä tätä elämäntapaa – me eletään sitä.
Luonto antaa paljon, mutta vain jos sen kanssa osaa olla. Ja sitä mie haluan olla opettamassa: ymmärrystä aitojen elämysten avulla.
Pohjoisesta luonnosta Oy Mediassa
Päivänpuoleinen pallonpuolisko on kuumaa aavikkoa, yönpuoleinen kylmää jäätikköä.
Uusinta blogissa
Aina välillä mielen valtaa sellainen suuri rakkaus tuulen pehmittämiä lumikasojen reunoja kohtaan.
“Mihin me laitetaan ne verkot?”
“Laitetaan ne tuonne suohon. Sieltä saa suokalaa. Ootkos ikinä kuullut suokaloista?”
“No en.”
“Ne antaa kiinni vain maailman parhaimmille kalastajille. Minä olen saanut niitä kaksi elämäni aikana.”
Aamuisin rakastan katsella lumipeitteisiä puita ikkunasta sängyssä maaten. Se tuntuu unelta: nähdä vuodenkierto korkealta, oksiston korkeudelta.
Luonnossa kauneinta on sumu. Se sumu joka nousee yön saapuessa suolta. Tai se sumu, joka peittää tunturin huiput kuin ohi leijailevat matalalla roikkuvat pilvet. Tai se pakkassumu, joka kimaltelevista kristallilumikuorrutteisista lumipenkoista huolimatta valtaa ilman ja peittää näkyvyyden pehmeästi, kuin sitä ei oikeasti olisi olemassakaan. Tai kun sumu kiipeilee ojanpientareilta tielle. Hieman aavemaisesti, juuri kuten sumun kuuluu.